keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Nemo Rossi: Rooman sudet ja Mafian linnut



Postiluukusta tupsahti yllätyspakettina värikäs nuortenromaaniuutuus Mafian linnut. Viime vuonna panin merkille tämän Arkeomysteeri-sarjan aloitusosan Rooman sudet ilmestymisen, mutta en sitten tullut kirjaa käsiini hankkineeksi. Nyt kuitenkin päätin olla huolellinen ja lukea aloitusosan ennen kakkosen avaamista.

Nykypäivän Roomaan sijoittuvien vauhdikkaiden ja samalla historiaan ja kulttuuriin vahvasti viittaavien kirjojen takaa löytyy nimimerkki Nemo Rossi. Tämän nimimerkin suojissa kirjoja parityönä kirjoittavat Mika Rissanen ja Juha Tahvanainen. Asiantuntemusta ja kirjoittajakokemusta miehillä on vaikka muille jakaa, joten ei ihme, että kirjat ovat mielenkiintoisia ja sujuvalukuisia, aikuistakin lukijaa viihdyttäviä (ja salavihkaa sivistäviä).

Kirjojen päähenkilöt ovat murrosikäiset kaksossisarukset Kaius ja Silva sekä heidän samanikäinen ystävänsä Leo. Kaikki kolme asuvat tällä hetkellä vanhempiensa työkomennusten takia Roomassa ja käyvät siellä koulua. Kaiuksen ja Silvan isä on arkeologian kansainvälisesti arvostettu asiantuntija. Lasten äiti on kuollut auto-onnettomuudessa vuosia sitten, ja isästä on tullut oikea hajamielisen professorin prototyyppi. Niinä kaksoset ovat varsin omatoimisia. Arkea helpottaa vielä kotiapulainen Irina. Seikkailuja sujuvoittaa myös italian kieli, joka nuorilla on täysin hallussa.

Kaius on poikkeuksellisen kiinnostunut kirjatiedosta ja historiasta ja on olemukseltaan vähän hissukkamainen tyyppi. Hänen lempipuuhiaan on uppoutua Rooman upeisiin kirjastoihin etsimään tietoa milloin mistäkin. Silva taas on verraton tietokonevelho, joka taikoo netistä esiin jos mitä. Kolmikon urheilullisin on parkour-harrastaja Leo. Kaikkien erityistaidoista on arvoituksia selvitellessä luonnollisesti hyötyä.

Rooman susissa pojat ovat maaseudulla Rooman ulkopuolella todistamassa empiirisin kokein poikkeuksellista maan vetovoiman ilmiötä Soratte-vuorella, kun he sattuvat peltikolarin silminnäkijöiksi. Poikien mielestä maantielle erään ison talon portista ajaneen pakettiauton kuljettaja ja hanttimies toimivat kummallisesti ja koettavat salata, mitä auton kyydissä on. Kaius kuitenkin näkee vilauksen laatikosta ja sen kylkiteksteistä, jotka antavat johtolangan seurattavaksi. Lisäksi kyydissä näytti olevan melkoinen ase ja iso, pelottava koira.

Nuoret päättävät ottaa selvää, mitä Sorattella oikein on tekeillä. Laatikon tekstinpalanen johdattaa nuoret ikivanhan susipapiston ympärille kehittyneiden myyttien pariin. Rooman liepeiltä on kenties löydetty jotain, joka halutaan hyödyntää laittomasti. Kyseessä voivat olla isotkin rahat, sillä antiikkiesineet ovat pimeillä markkinoilla kysyttyä tavaraa. Seuraa jännittäviä vaiheita yöllisellä vuorenrinteellä sekä itse Rooman kaupungissa. Loppunäytös on varsin näyttävä räjähdyksineen päivineen, joten melko toiminnallisesta kirjasta on kyse, vaikka esimerkiksi Rooman perustamistarua ruoditaan pariinkin otteeseen.

Mafian linnut tapahtuu noin vuotta Rooman susien jälkeen. Kaksosten isä toimii Roomassa asiantuntijana eräällä kaivauksella, jolla tehdään uskomattoman hieno löytö juuri, kun suomalainen lukiolaisryhmä on vierailulla kohteessa. Henrik Puustinen ei ole tyytyväinen löydön ajoitukseen, vaan jokin tuntuu olevan vinossa. Lintuaiheinen pieni kivitaulu on kuitenkin kiehtova.

Kaius ajautuu kuin vahingossa lukiolaisryhmän oppaaksi, ja nuoret törmäävät roomalaisessa galleriassa lähes identtiseen kivitauluun. Seuraavana aamuna Kaiuksen ja Silvan isä haetaan kotoa aamuvarhain, ja kuin huomaamatta nuoret ovat päätyneet jälleen huimaan seikkailuun, jossa on mukana niin väärennettyjen antiikkijäljennösten kaupittelua, mafia, eteläamerikkalainen presidentti, jalkapallo kuin poliisikin. Vauhdikkaat käänteet vievät nuoret milloin akveduktin raunioille, milloin katakombien pimeisiin käytäviin. Kiperiä tilanteita seuraa kiivaaseen tahtiin.

Minua nämä Arkeomysteeri-sarjan kirjat viehättävät kovasti. Idea on kiva ja toimiva. Uskon, että nämä uppoavat hyvin myös kohderyhmäänsä, 10–13-vuotiaisiin, kenties vanhempiinkin nuoriin, jotka ovat kiinnostuneita historiasta tai matkailusta. Kakkososassa on pikkuinen ripaus ujoa teiniromantiikkaa kuin pikanttina mausteena. Huumoria tarinaan tulee lukiolaisryhmää vetävän historianopettaja Ovaskaisen hahmosta. Tapahtumapaikan valinta antaa paljon mahdollisuuksia ja tuo kansainvälistä väriä kotimaiseen nuortenkirjallisuuteen.

Nemo Rossi: Rooman sudet
WSOY 2012. 220 s.

Kirjasto.

Nemo Rossi: Mafian linnut
Myllylahti 2013. 344 s.

Arvostelukappale. Kiitos kustantajalle!


Kiitokset tosiaan Myllylahdelle kirjasta tai oikeammin kirjoista, sillä jostain syystä sain kirjan kahteen kertaan. Lahjoitan nuo molemmat kappaleet mieluusti eteenpäin. Jos siis haluaisit Mafian linnut omaksesi, laita alle kommentti ja kerro kiinnostuksestasi. Jos halukkaita ilmenee sunnuntaihin 26.1. klo 12. mennessä enemmän kuin kaksi, arvon kirjat halukkaiden kesken. Toinen kirjoista on lukematon, ja toisen olen lukenut kerran. Molemmat ovat siistejä ja uuden veroisia. 

***
Arvonta-aika on päättynyt. Kiitokset kaikille osallistuneille! Onni suosi tällä kertaa aakoo.ok ja Marja-Liisa. Onnittelut! Laittakaa pikimmiten postiosoitteenne minulle sähköpostiin, niin saatte palkintonne kotiin kannettuna. Osoitteeni on siis kirsi.htnn (at) gmail.com.

HUOM! Jos nimimerkki aakoo.ok ei ole huomiseen ma 3.2.2014 klo 18 mennessä ottanut minuun sähköpostitse yhteyttä, arvon kirjan uudelleen aiemmin osallistuneiden kesken!

Uusinta-arvonnassa onni suosi Niina T:tä. Onnea! Lähetäthän minulle pikaisesti postiosoitteesi?

14 kommenttia:

  1. Kiitos, vaikutti mielenkiintoiselta juuri historiaulottuvuutensa vuoksi. Haluaisin mieluusti Mafian linnut, tietäisin jo oikein hyvän nuoren lukijankin kirjalle. Itsestäni puhumattakaan. Pitänee lähteä kirjastoon metsästämään Rooman susia!

    VastaaPoista
  2. Minä en ole ehtinyt Nemo Rossin teoksiin perehtyä ja entisenä arkeologian opiskelijana sekä Roomasta kiinnostuneena nämä ovat "to be read"-listallani, Siskojeni lapset ovat tuota kohderyhmän ikää ja heilläkin varmaan kiinnostusta näitä kirjoja kohtaan olisi (koko sukumme on hyvin lukevaa kansaa).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja onnea! Mafian linnut on sinun! Tarvitsisin vielä postiosoitteesi. Lähetäthän sen joutuin minulle: kirsi.htnn (at) gmail.com

      Poista
  3. Pitelin Rooman susia kädessäni, mutta sillä kertaa jäi kirjaston hyllyyn. Luen itse paljonkin nuorisokirjallisuutta, lähinnä fantasiaa. Perheessäni on kaksi nuorta että saattaapi olla, että saa tälle lukukokemukselle seuraa.
    marva

    VastaaPoista
  4. Rooman sudet oli nuorimmaisen hyllyssä jonkin aikaa, eikä hän siitä innostunut ennenkuin luki arviota varten A. Nissinahon Muinaishaudan salaisuus ja kuinka se paljastetaan. Arkeologian opaskirja nuorille. Tampereen museoiden julkaisuja 129 (Tampere 2013). Siinä annettiin lopuksi kirjavinkkejä eikä matka hyllylle ollut pitkä. Totesi, ettei ollut tajunnut kuinka hauska kirja odotti omassa huoneessa... Nyt täytyy varmaan hankkia tuo jatko-osa, kiitos tästä "yhteisarviosta".

    VastaaPoista
  5. Oi, tähän pitää osallistua ! Minulla olisi juuri kohderyhmään kuuluva poika, joka on jopa viime aikoina tarttunut kirjoihin, ja toinen jota pitäisi houkutella tekemään sama.

    VastaaPoista
  6. Osallistun tähän mieluusti!
    Ja haastan samalla sinut vastaamaan kysymyksiini: http://kirjakaapinkummitus.blogspot.fi/2014/01/vastauksia-kysymyksiin-ja-haastetta.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haasteesta! Olen armottoman huono haastehommissa, mutta katsotaan, sanoi Putkinen :D

      Poista
  7. Se mistä tädit ja sedät pitävät, ei välttämättä ole nuorten mieleen. Toisaalta tuollaiseen erikoisiin ulkomailla asuviin "yläluokan" lapsiin on vaikea samaistua.
    Nuoret kaipaavat kirjoja, joissa eletään Pertsa ja Kilumaisesti nykyaikaan sijoitettuna. Siis tavallisten nuorten ja lapsien seikkailukirjoja.

    VastaaPoista
  8. Totta maar osallistun kirjojen arvontaan. Nuortenn kirjoja tulee luettua harmittavan vähän, samoin kuin lastenkin, kun ei ole enää omia tuon ikäisiä. Mutta kummityttöni olisi otollisessa iässä näille arvottaville (kummikin vois sitten lukaista)
    Sirpa

    VastaaPoista
  9. Humanisti+ muut tutkijat eivät minun mielestäni kyllä kuulu mihinkään "yläluokkaan" ja kyllä monet oman keskiluokkaisen asuinalueen lapset ovat erittäin samankaltaisissa tilanteissa (poikani luokkakaveri asui kaksi vuotta Namibiassa, isä oli siellä asiantuntijatehtävissä, ihan "tavallinen" perhe). Oma poikani rakastaa Riordanin seikkailukirjoja, joissa ei "tavallisia" nuoria ja lapsia esiinny juuri lainkaan -- vain ihanan inhimillisiä puolijumalalapsia, kreikkalaisia jumalia ja hirviöitä, nykypäivä ja antiikki suloisesti sekaisin...

    VastaaPoista
  10. Tämä kiinnostaisi kovasti, juuri etsin lisää tietoa kirjasta ja päädyin tänne.
    minni42@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Mun poika on NIIN kohderyhmää ja lukisin kyllä itsekin.

    VastaaPoista