keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Mitä kirjoittamisesta ja lukemisesta kertovia elokuvia tunnet?


Viimeviikkoisella luovan kirjoittamisen jatkokurssilla ohjaajamme Taija Tuominen käytti tuokion esittelemällä joitakin kirjoittamisesta kertovia mielielokuviaan. Esillä oli koko joukko leffoja, joista osa oli vanhoja tuttuja, osa täysin tuntemattomia. En laittanut silloin kaikkia nimiä muistiin, mutta jotakin sentään jäi mieleen. Innostuin itsekin taas elokuvista, kun niihin tuli ikään kuin uusi tulokulma.

Vielä samalla viikolla televisiosta tuli yksi Taijan esittelemä eli Sideways. Elokuvasta ja sen ohjaajasta Alexander Paynesta oli pitkä juttu saman päivän Hesarin tv-sivuilla. Olisiko se nyt ollut perjantaina? En enää mitään muista, jollen laita heti ylös. Mutta joka tapauksessa laitoin tuon elokuvan talteen vastaisen varalle, tosin katsomatta vielä on. Netistä löytämieni esittelyjen perusteella kirjoittaminen on tässä aika sivuroolissa, tärkeämpiä ovat ihmissuhdesotkut ja viinin juonti. Mutta pitänee ainakin koettaa. Kyllä viinikin ja sen juominen ovat ihan hyviä aiheita!

Sen sijaan otin Taijalta lainaan (kiitos!) Lasse Hällströmin elokuvan The Hoax eli Vedätys, jonka pääosassa on Richard Gere. Ällistyttävää kyllä elokuva perustuu tositarinaan ja päähenkilön eli kirjailija Clifford Irvingin muistelmateokseen. Gere esittää siis narsistista, patologisesti valehtelevaa kirjailijaa, jolla kyllä on kykyjä mutta joka ei ole saanut himoitsemaansa läpimurtoa. Amerikkalaiseen tapaan kirjailija, ainakin Irving, himoitsee erityisesti rahaa ja mainetta, hinnalla millä hyvänsä.

Lähtötilanteessa Irvingille ollaan lopulta tekemässä rahakasta kustannussopimusta, mutta kun mies on jo rahat tuhlannut, sopimus raukeaa. Hädissään mies tarttuu huteraan oljenkorteen ja valehtelee kustantajalleen, että salaperäinen ja omituinen miljardööri Howard Hughes on pyytänyt häntä kirjoittamaan elämäkertansa. Rahamiehen eksentriset elintavat helpottavat huijausta, ja vaikka aika moni suhtautuu epäillen, Irving saa kuin saakin sopimuksen.

Kirjailijaystävänsä Dick Suskindin (Alfred Molina) kanssa Irving alkaa hankkia materiaalia jokseenkin arveluttavin keinoin. Itse kirjoittamista elokuvassa kuvataan hienosti. Irving eläytyy rooliinsa Hughesina ja antaa ”haastatteluja” Suskindille, joka kirjoittaa sitten puhtaaksi. Koska tarina sijoittuu vuosiin 1973-74, on tekniikkakin museaalista. Huijaus on koko ajan vaarassa paljastua, ja jossakin vaiheessa Irvingin todellisuudentaju alkaa hämärtyä pahemman kerran. Gere näyttelee mielestäni loistavasti, ja tarina on niin hitsin jännittävä, että kynnet melkein tulivat pureksituiksi. Geren näyttelemisestä on hieman toinen näkemys ainakin Hesarin kriitikolla Pertti Avolalla: ”Irvingiä esittävän Richard Geren tutut maneerit ovat tallella, mutta kerrankin ne istuvat osaan. Gere tuntuu ymmärtäneen täysin roolihahmonsa narsistista persoonallisuutta.” Sen verran v-mäisesti kehuttu, että voisi Movie Star vaikka loukkaantua.

Tämän tarinan nielaistuani aloin miettiä, mitä muita lukemisesta ja kirjoittamisesta kertovia elokuvia oikein tiedänkään. Kirjoista tehtyjä elokuvia tietysti on vaikka kuinka, mutta nyt siis tarinassa pitäisi kirjoilla ja kirjoittamisella olla oma osuutensa. Taijan listalla oli monia tuttuja, kuten nuorista pojista kertova Viimeinen kesä eli Stand by me, joka perustuu Stephen Kingin pienoisromaaniin The Body, Ruumis. Tätä käytetään koulussakin elokuvaopetuksessa ja tarinankerronnan käsittelyssä, joten on aika tuttu mutta silti edelleen hyvä. Kertoja ja päähenkilö haaveilee jo 12-vuotiaana kirjailijan urasta ja kertoo huikeita tarinoita kavereilleen. Kehyskertomuksena on muistelukirjan kirjoittaminen kaverusten viimeisestä yhteisestä huolettomasta kesästä, joka päättyy ruumiin löytämiseen. Kannattaa muuten lukea myös elokuvan pohjana oleva kirja, sillä se on melkoisen erilainen kuin elokuva.

Omia kestosuosikkejani ovat jo ikuisuuksia olleet Kuolleiden runoilijoiden seura ja Garpin maailma. Näitähän yhdistää mahtava Robin Williams, mutta muutenkin elokuvat ovat – no, huikeita! Kuolleissa runoilijoissa ei niinkään kirjoiteta kuin luetaan ja näytellään, mutta Garp kertoo kirjoittamisesta, melkeinpä enimmäkseen. Garp haluaisi lentäjäksi, mutta rupeaakin sitten kirjailijaksi. Siitä hänen äitinsä saa idean kirjoittaa kirjan, ja hänestä tulee naisten oikeuksien esitaistelija. Garpin vaimo opettaa kirjallisuutta.

Yhtä paljon kirjoittamisesta ja lukemisesta kertoo tietysti Michael Cunninghamin kirjaan Tunnit perustuva samanniminen elokuva, jossa Virginia Woolf kirjoittaa Mrs Dallowayta ja toisessa ajassa toinen henkilö lukee samaista kirjaa. Olen nähnyt hienon elokuvan parikin kertaa, mutta oikein kunnolla se tuntui avautuvan vasta kirjan äänikirjaversion jälkeen. Monisyinen, vaikuttava teos. Ja Meryl Streep, ah!

Kotimaisista mieleen tulevat Taijankin mainitsema Päätalo, jota en ole vielä katsonut, sekä vuoden takaa Hella W, joka kertoo Hella Wuolijoen vaiheikkaasta elämästä. Kirjoittamistakin siinä kuvataan. Ensin syntyvät klassikkonäytelmät rahapulan tilkkeeksi tuosta vain, kylpyammeesta sanellen. Sitten on ankeampaa muistelmien tekoa Katajanokalla pommien putoillessa. Hellan kävin viime keväänä katsomassa, ja voit lukea tunnelmiani täältä. Tarkoitus on ollut katsoa elokuva piankin uudelleen, sillä kesällä kulttuurimatkamme yksi kohde oli Pyhäniemen kartano, jossa monet elokuvan kohtauksista on kuvattu. Niin ja sitten tietysti Putoavia enkeleitä, jossa kerrotaan sekä Aila Meriluodosta että Lauri Viidasta. Hieno elokuva, jossa on monta huikeaa kohtausta, kuten vaikka sekin, jossa Viita antaa runon pulputa Meriluotojen huvilan pihamaalla.



Mutta onhan kirjoittamisesta ja lukemisesta tehty vaikka kuinka elokuvia, vai onko? Muistuttakaapa mieleeni, laittakaa vaikka linkkejä omiin juttuihinne. Olisi kiva laatia vaikka oikein hieno Blogistanian kirjallisten elokuvien suosituslista. Sen ympärille voisi vaikka laatia jonkin haasteenkin. 




25 kommenttia:

  1. No nyt ensimmäisenä mieleen tuli "Lukija" ja juuri katsomani ja lukemani "Piiat", jossa keskiössä oli kirjoittaminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen jopa ostanut tuon Piiat, mutta enpä ole tiennyt, että kirjoittaminen on siinä aiheena. Pitääpä katsoa, kiitos ;)

      Poista
  2. Pikaisesti mieleeni tuli Woody Allenin hieno Midnight in Paris. Siinä nuori kirjailijanalku lomailee 2000-luvun Pariisissa haaveenaan kirjoittaa. Ennen pitkää hän siirtyy ajassa Pariisin "kultakauteen" ja kohtaa kirjailijoita Hemingwaysta Fitzgeraldiin. Hauska ja ihana elokuva.

    VastaaPoista
  3. Osallistumisen vuoksi laitan tähän yhden elokuvan, jossa on sekä lukemisesta että kääntämisestä että runojen kirjoittamisesta. Elokuva on vuodelta 1951, siis musta-valkoinen, tehty Englannissa ja nimeltään The Browning Version, suomennettu nimellä Miehen varjo.

    No, kotimaisista voisi tietysti mainita tässä hiljan ykkösellä esitetyn hienon, vielä vähän vanhemman elokuvan nimeltä Valkoiset ruusut, vuodelta 1943. Katseltiin se vaimon kanssa digiboxilta ja yhä vain soi musiikkina ollut valssi päässäni! Oikeastaan siinä elokuvassa ei niinkään keskitytä kirjoittamiseen vaan suuren kirjailijan ja yhden hänen ihailijansa elämään. Perustuu Stefan Zweigin novelliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkeistä! Vaikuttavat sen verran alan harrastajan hienouksilta, että todennäköisesti olisivat jääneet minulta kokonaan löytymättä.

      Poista
  4. http://morrenmaailma.blogspot.com/2011/01/stephen-king-tukikohta-19781990.html

    Tukikohdasta tehty tv-elokuvasarja, The Stand, on todella hyvä King-filmatisointi.
    Samoin onnistuneena King-filmatisointina pidän Salaista ikkunaa, jota tähdittää vieläpä itse Johnny Depp.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äh! Tajusin päin hongikkoa koko jutun.

      Tosin Kingin Salaisessa ikkunassa on kirjailijapäähenkilö ja kirjoittamiseenkin viitataan aika paljon ja kirjoittaminen on oleellinen osa jutun ideaa...

      Poista
  5. Aidosti outoa, pääosassa aina mainio Emma Thompson. Hän esittää kirjailijaa, jonka kirjoittamaa juonta mies (Will Ferrell, joka ei niin loista) elää totena omassa elämässään. Eivät siis tiedä toisistaan. Ikävä juttu miehen kannalta, sillä kirjassa hänen on tarkoitus kuolla lopuksi. Ihan mukava komedia. Vilahtaa myös Dustin Hoffman kirjallisuustutkijana.

    VastaaPoista
  6. Tunnit Ritan kanssa käsittelee löyhästi kirjoittamista, pääosassa Michael Caine alkoholisoituneena professorina, joka sivistää muistaakseni kampaaja-rouvaa, joka puhkeaa akateemiseen kukaan, muistikuva 1980-luvulta.

    VastaaPoista
  7. Mä suosittelen elokuvaa Beatrix Potter - taiteilijaelämää, jonka sisällön voi varmaan arvata jo nimestä. Kirjoitin siitä syksyllä: http://kirjavakukko.blogspot.com/2011/12/kirjaelokuva-beatrix-potter.html

    VastaaPoista
  8. Komisario Palmun erehdyksessä, eräs epäilty on kirjailija Laihonen, jonka käsikirjoitus varastetaan ... Tämä on sekä filmi että kirja.

    Hohdossa päähenkilö kirjoittaa kirjaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Komisario Palmun erehdys on suosikkejani vanhoista suomalaisista elokuvista. Laihonen tosiaan on kirjailija! Vanha rouva Rygseck kertoo jopa lukeneensa yhden hänen kirjoistaan ja sitten polttaneensa sen! Liikuttavaa muuten, kuinka haavoittuvia kirjailijat olivat ennen: käsikirjoitus oli olemassa vain yhtenä kappaleena. Jos joku sen sitten varasti tai sattui jokin muu onnettomuus, olikin pahempi juttu! Laihosen kirjan nimi muuten on Linna Espanjassa :)

      Poista
    2. Minusta Palmuissa etsivä Virta (Matti Ranin elokuvassa) myös kirjoittaa seikkailut ylös, jota Palmu "kritisoi"

      Poista
  9. Onhan näitä. Muutamia hyviä mainitakseni:

    Pari Capote-filmatisointia, Aamiaisessa Tiffanylla toinen kertojapäähenkilö on aloitteleva kirjailija, ja Capotessa kerrotaan kuinka kirjailija teki Kylmäverisesti-kirjaa...
    Greenawayn Pillow Book, elokuva täynnä lukemista, kirjoittamista ja kalligrafiaa.
    Godardin Keskipäivän aaveessa kertojapäähenkilö on myös kirjailija.
    Wilderin Kesäleski, päähenkilö on kustannustoimittaja ja kirjankansien kanssa puuhaillaan...
    Mankiewiczin Kummitus ja rouva Muir, kummitus kirjoittaa muistelmansa rouva Muirin avulla...
    Reedin Kolmas mies, lisää kirjailijapäähenkilöitä.

    30-40-luvuilla Merrie Melodies -animaatiosarjassa tuli muutamakin variaatio "kirjat heräävät eloon"-aiheesta,
    Have You Got Any Castles? http://www.youtube.com/watch?v=P-RxoBs6UAc
    Book Revue http://www.youtube.com/watch?v=nz9HLay42l8
    Speaking of the Weather http://www.youtube.com/watch?v=MUvS7UURkcE

    ja varoituksen sana: http://www.youtube.com/watch?v=N-zTxEg2rGs

    VastaaPoista
  10. Hauska aihe!
    Itselleni tuli mieleen Jane Austen -lukupiiri -elokuva (Huh, mikä yhdyssanailmaus! Ei meinaa kielenhuoltotaidot riittää...). Kirjan olen lukenut, ja vaikka siitä jäikin varmasti paljon tajuamatta, kun en ole suuri Jane Austen -fani, oli kirja ihan mukavaa ajankululuettavaa. Olenhan kuitenkin innokas lukupiirien ystävä!

    http://www.telvis.fi/filmiopas/elokuvat/63084/jane+austen+lukupiiri/

    Jonna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Jonna! Olen lukenut tuon kirjana, kun se ilmestyi suomeksi, mutten pahemmin syttynyt. Millainen mahtaa olla leffana?

      Poista
  11. Honkasalon ja Lehdon Tulipää Algot Untolasta/Irmari Rantamalasta ainkin tuli heti mieleeni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Margit, hyvä vinkki, josta mulle tuli mielee Eino Leinosta ja Aino Kallaksesta kertova Runoilija ja muusa, jonka joku ystävällinen sielu oli näköjään kiikuttanut työpaikan lainahyllyyn. Olen katsonut sen telkusta 14 vuotta sitten.

      Poista
  12. Sideways.... ah, suosikkielokuvani, katsottuna varmaan viisi kertaa.

    Muistelen, että Sylvia Plathin ja Ted Hughesin suhteesta kertova elokuva Sylvia (2003) olisi ollut ihan hyvä. Sen näkemisestä on tosin jo aikaa, enkä enää tarkemmin muista, kuinka keskeisessä roolissa runous siinä lopulta olikaan, mutta ainakin kirjailijoiden elämäkertaelokuvana ihan mukiinmenevä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos muistutuksesta, olen nähnyt Sylvian tv:stä ja muistan pitäneeni. Gwyneth Paltrow ja Daniel Greg ovat jääneet mieleen. Muistaisin, että ainakin jonkinlaista kilpailuasetelmaa oli ilmassa.

      http://www.leffatykki.com/elokuva/sylvia

      Poista
  13. Minullekin tuli mieleen jokunen elokuva: ainakin Iris Murdochista kertova hieno elokuva Iris (josta on ollut juuri tällä viikolla puhetta Poplaari -blogissa :), Katjankin mainitsema Midnight in Paris (ihana!), Toscanan auringon alla (jossa amerikkalainen kirjailija muuttaa Toscanaan, sisältää vähän kirjoittamista mutta sitäkin enemmän henkeäsalpaavan upeita maisemia), Austenista kertova Jane Austenin jalanjäljillä, sekä Emma Thompsonin tähdittämä Aidosti outoa (Stranger than Fiction, kummallinen elokuva jossa Thompson esittää kirjailijaa, http://www.elokuvaopas.com/aidosti-outoa/).

    Suketuksen mainitsema Sylvia on hieno leffa, ja Sideways puolestaan on yksi omista ikisuosikeistani! :) Ja Tunnit ja Kuolleiden runoilijoiden seura, oih! <3

    VastaaPoista